Villalanka Suojeliuksena?

TUHATPÄIN NAISIA MESSUHALLIN HUUMASSA

Perjantaina heti vai sunnuntaina viimeiseksi? Tuskin kannattaa lauantaina mennä, väkeä on liikaa. Nämä ovat ensimmäiset almanakalliset ajatukset, kun Tampereen käsityömessut lähestyvät. Päädyttiinpä mihin vaihtoehtoon tahansa, hallin reuna on täynnä busseja ja parkkipaikan saa lentokentän mitan takaa. Ulkopaikkakuntalaiset eivät ehkä tiedäkään, että alueen laakeus johtuu siitä, että paikalla oli ennen Härmälän lentokenttä ja lähellä Valmetin lentokonetehdas. Oi niitä aikoja, kun Suomessa tehtiin vaikka mitä!

Globaali markkinatalous on halvimmalla tuottamisen liturgialla siirtänyt tuotannot sinne, missä pääoman tuotto on suurin. Suomesta on leivottu tietotekniikan, jokin aika sitten vielä elektroniikkateollisuuden, sittemmin vain suunnittelun, osaajamaata: hihg tec, tietotekniset innovaatiot etenkin peliteollisuudessa, biotekniikkaan kehittely, robotit,… Omasta moderniudestaan silminnähden nauttiva lahjakas nuori pääministereimme valittaa kurjaa kohtaloaan koulun käsityönopetuksessa ja haikailee kouluun koodauksen opettamista. Nuoriso takertuu puhelimeensa yhä tiukemmin ja kodeissa tv:n äärellä kaikilla on lisämausteena tylsien kohtauksien ajaksi lisälaite.

Bitit serveeraavat luoksemme maailmankaikkeuden. Mikä tahansa kysymys päässämme herää, Google auttaa kanssa-ajattelijoiden ajatusvirran varrelle. Googlen kaverille voi aina kilauttaa, vaikkei omalle kaverille kehtaakaan – sillä on varmaan jotain tekemistä juuri… Elämämme on kaventumassa katseluksi, lukemiseksi, klikkaamiseksi. Neliraajahalvaantuneita ei käy enää niin kovin sääliksi, he pääsevät onneksi maailman lähteille, tiedon ja elämän virtaan. Moni nörtti, joka joutuu nousemaan ja käymään koulua, saattaisi pitää paratiisina tilannetta; että sais vaan löhötä ja pelata. Nuoriso ei tiedä mitä heillä on, halvauspotilas tietää.

Palataan Urheilu- ja liikuntamessuhallin, tms, parkkipaikalle. Veikkaan että 99 % kulkijoista muuten piti edellisestä nimestä Pirkkahalli ennemmän. Naiset kävelevät vetävien askelin ovelle. Vielä lipputarkastuksen läpi ja ihmisiä kuhiseva, ääretön mahdollisuuksien universumi aukeaa. Kojut notkuvat kuituja, lankoja, kankaita ja työvälineitä ja tarvikkeita sekä käsitöitä, kirjoja. Näin asian määrittelee teknikko. Kädentaitaja määrittelee asian toisin. Kojujen aarteeksi asettuu liukuvärjätty suomalaisen lampaan villa, enkelinhiuksinen silkkikuitu, kiiltävä, notkea, ohut meri-novillalanka, pyhyyden kehää hohtava mohairlanka, polttavan punainen, käsinkehrätty silkkilanka, kotimaassa neulottu retrokuvioinen trikoo, rehti hehkuvaksi värjätty pellavakangas, sormia hivelevä puinen pyöröpuikko, nokkela nyöritysvempele, suloinen nypyläsarja, kauan kaivattu väri lasivarastoon, helmien meri, ja vielä, ja vielä, ja vielä.

Kehrääminen on kivaa

Kehrääminen on kiva juttu. Netistä löytyy paljon opetusta ja aiheeseen voi hurahtaa hetkessä. Kun sitten tarttuu itse villaan ja värttinään, on pakko nöyrin mielin todeta, että taitajan käsissä se näyttää NIIN helpolta.

image image

 

Ruskeassa työssä itse kehrätty lampaanhajuinen lanka on jo neulottukin varsin pässinpökkimäksi tuotokseksi. Vihreässä langassa on ohuempi soundi ja se odottaakin jatkoa.

Kehrääminen on, kuten jo totesin, eriyttäväksi hommaksi kouluun kelpaava ainakin näiden kokemusten perusteella. Ilmiökeskeiseen uuteen opsiin siirryttäessä saamme ehkä yhteisaikaa, jonka merkeissä kehrääminenkin voisi löytää tiensä johonkin kokonaisuuteen?

 

Nypläysharjoitelmia

Aaltopahvia rullalle, sisälle rima raksaltamme. Mieheltä ohuita nauloja neuloiksi, käsityökorista kavereiden tuomista tuliaislangoista (villaa) pätkät paksumpien naulojen päälle. Mökkinypläyskoe oli valmiina alkamaan. Ai niin, ja You Tubesta oppia.
image

 

 

 

 

 

image

 

Kokolyönneillä nyplättyä verkkoa, ei kummoisenkaan näköistä.

 

image

 

image image

 

 

 

 

image

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Nypylöiden sijaan käytin sormioita. Se oli tietenkin hankalampaa, mutta koska lanka oli melko karheaa, sormiot pysyivät röykytyksessä hyvin mukana.

Ajatus oli siis tehdä väljä, nyplätty verkko, joka vielä huovutettaisiin mukavaksi huiviksi. Ajatus ei ollut viisas. Tokihan nypläys eteni ihan sujuvasti ja helposti, mutta tekeminen muistutti makrameesolmeilua, eikä lainkaan nypläystä. Villaan muodustuvat solmut olivat melko löysiä ja itseasiassa käytin jokaiseen neulattavaan lyöntiin kaksi neulaa.

Menetelmä oli siis teennäinen, enkä usko ottavani sitä koulussa ainakaan koko ryhmälle tehtäväksi, ehkä eriyttävänä muunnelmana. Villa ei kaikenkaikkiaan ole mukava nypläyksessä joustavuutensa ja pöyheytensä takia.

 

image

 

 

 

 

Nysseon päätetty

imageitken ja nauran

Yhä edelleen.

artikkeli-sivuilta voi lukea ”ajankohtaista” ja sivuilta kunkin kurssin lopulliset tulokset pohdintoineen.

Ensimmäinen sivu on Trilogia, toinen on Perinteestä käsin. Molemmat työt ovat kesken. Trilogia on mielenkiintoisessa vaiheessa, päätökset on tehty, vain tulevaisuus on hämärän peitossa. Ei olisi ihme, jos se sellaiseksi jäisikin, osittain ainakin.

Perinnettä sen sijaan on työstetty käsin enemmänkin, mutta mikään ei lähde lentoon.

Kokeilen tässä nypläystä, sen peruslyöntejä.

 

On se vaan kummallista, että en saa tätä tekstiä MILLÄÄN tulemaan tuon alla olevan nypläyskuvan jälkeen. Olkoon kakki. Siis siellä alhaalla uuden kuvan vieressä tai alla piti sanomani, että ihan ekaksi ajattelin kehrätä tässä perinnejaksossa – ja kehräsinkin vain todetakseni, että se on aika vaikeaa siinä mielessä, että koulussa olisi siihen aikaa vain pari kertaa. No, tietysti sellainen määrä itse tehtyä lankaa on äkkiä neulottu tai virkattu…

Liinalyönnillä vapaata kuviota.

Liinalyönnillä vapaata kuviota.

 

Menneisyys

Äiti 1928

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Äitini oli syntynyt vuonna 1918. Suomi oli juuri itsenäistynyt. Sisällissota oli piirtänyt raastavat rajat yhä selkeimmiksi. Ne rajat säilyivät koko äitini elämän ajan ja osin yhä säilyvät.

Äidillä oli hyvin kehittynyt oikeudentaju, joka on periytynyt hyvin vahvana tyttärelleni. Tämä vahva oikeudentaju ei koskaan sopeutunut vuosisadan alkuaikojen  tragediaan; köyhä ja kurjasti kohdeltu väestö yritti parantaa oikeuksiaan, mutta rikkaat, etuoikeutetut jyräsivät aseillaan heidän ylitsensä. Väinö Linnan Jussi Koskelan tarina on erittäin opettavainen teos. Koulukirjat eivät yllä ymmärryksessään tapahtumien tasalle.

Äidillä oli erinomainen tyylitaju ja kauneudentaju, joiden kehittyminen köyhän kuusilapsisen perheen esikoisena 20-40 -lukujen aikaan oli ihme. 50-luvulla hän nuorena aikuisena ja perheenäitinä pukeutui kauniisiin itse tekemiinsä vaatteisiin. 60-70 -luvuilla minä sain nauttia kauniista, hyvin tehdyistä ja muodikkaista vaatteista.

Tite on tarua ihmeellisempää

Turhia Laitteita

En tiedä itsekään onko tämä itkua vai naurua. Otin nyt yhden uuden laitteen käyttöön, koska olen ottanut kuvia tabletilla, jonka kamera on niin huono,ettei niitä voi julkaista. Sitten lumialla, josta ne pitäisi siirtää tabletille, jolla on teksti, joka on muistiossa, josta sitä ei ilmeisesti saa pois. 

Lähetän kuvia gmaililla puhelimesta tabuun, ei jaksa vastaanottaa. Lähetän facen kautta. Ei onnistu lumialla. Lähetän tyttären puhelimeen whats upilla ja hän lähettää ne siitä tabuun.Odotan yhä saapuvaksi.

Tämä ei voi olla näin hankalaa. Saattaakseni ne tabulta blogiin, ne täytyy vielä kuvakäsitellä, cropata ja pienentää sekä nimetä, koska kun lähden hakemaan niitä, selaa antaa vain kuvien numerot, enkä tiedä mitkä niistä pitäisi ottaa.

Siitä uudesta laitteesta. Haluan tehdä koko jutun yhdellä koneella. Kokeilen Vesan iPadiä ja jos tämä homma hoituu sillä, hankin oman, vaikka pitäisi mennä lisätöihin jonnekin. Hemmetti.

Ai, niin pöytäkoneesta meni nettikyky tässä jokunen ukonilma sitten.

Ensimmäisiä askeleita

Pitkäkin matka alkaa yhdellä askeleella.

 

Tämä kuva ei mitenkään liity tekstiin.

Tämä kuva ei mitenkään liity tekstiin.

 

Blogi luominen vaati hiukan sisua, joka näin superraskaan viikon jälkeen vaati juuri ja juuri niin paljon, kuin jaksoin. Mutta nyt tässä vain kirjoitellaan ekaa artikkelia tähän. Pöytä on vähän liian korkea matalalle minulleni.

Koulun käsityöluokan blogi Kädestä pitäen on juuri tällainen wordpress-blogi, joten ole hitusen tempoillut juttuja näin. Loistavaa, että saan nyt vahvistusta.

Tästä tulee siis Taiteiden perusopetuksen viksujen opiskelublogini, jonkinlainen päiväkirja. Avoimena hörhönä julkaisen kaikki…

 

 

 

 

 

 

Linkkiharjoituksena liitän tähän hurmaavan blogin, Attic24, linkin.. Kannattaa piipahtaa. A24